Ai että, mitä sulosointuja! Meren kohina ja lintujen laulu nimittäin. Ne on niitä ääniä, joista haaveilee toimiston pöydän takana keskiviikkoisin keskellä päivää. Silloin ei sielu lepää.
Mutta nyt lepää. Suljen silmät ja haistan hiekan ja meren tuoksun. Ihan kohta siemaisen hiukan margaritaa jäähuuruisesta lasistani, jonka minulle toi luultavasti kaikkien maailman määritelmien mukainen adonis silitetyssä kauluspaidassaan, hihat juuri sopivan seksikkäästi käärittynä.
Istun rantakahvilassa ja katselen elämää täällä toisella puolella maailmaa. Vanha pariskunta on tullut päiväkahville. He jakavat croisanttinsa puoliksi. Lapsia juoksee rantahietikolla. Ihania lapsia, eivät kiukkuile yhtään. Ovat, kuin elokuvissa. Täydellisiä. Vai johtuisiko sittenkin siitä, että omat hermoni ovat täysin zen?
Voiko maailma ihan totta tuoksuakin paremmalta, kuin arkioloissa? Ja tuuli. Tuuli! Se on niin lämmin ja leppeä. Illaksi kuulemma viilenee, mutta se ei minua tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa. Illalla on illalla ja nyt on nyt. Nyt minulla on rauha, vapaus ja margarita. Täydellinen hetki täydellisessä maailmassa, ja siitä minä aion nauttia!
Tunnit kuluvat ja minä keskityn vain ympärilläni olevaan vaimeaan hälinään, rauhalliseen olooni ja kolmanteen margaritaani.
”No niin, valmista tuli!”
Miniloma tunnissa, pehmeät jalat ja kauniit varpaankynnet – worth every penny!
Ps. Riitta, erittäin hyvät popit.
