Ruuhkaa pukkaa, mutta emme panikoidu

Kun työssäni kysyn asiakkaalta itsensä hoitamisesta tai kauneudenhoito
rutiineja Usein vastaus on – Ei ole aikaa hoitaa itseäni. Kaapista löytyy
kalliitakin voiteita mutta niitä ei käytetä. Unet karsitaan minimiin ja syödään
jos keritään.

Kysymys: Kohtelisitko ketään tai mitään elollista niin huonosti kuin kohtelet
itseäsi?

Kysyn tätä kysymystä usein itseltäni kun olen vetänyt kalenterini täyteen ja
minuuttiaikataulu rullaa. Vastaan – En todellakaan! Niin vastaavat
järjestään kaikki joilta olen kysymyksen kysynyt.

Miksi kohtelet huonosti itseäsi ja laiminlyöt itsesi hoitamisen? Lakkaat
nukkumasta ja syömästä?
Pitääkö itsestään huolenpitäminen ansaita?
Ansaitsenko olla onnellinen?

Itsestäni tiedän, että yliväsyneenä ja tappostressissä en kukoista. Minulla
ei ole mitään annettavaa kellekkään. Silti ruuhkaa pukkaa välillä. Ja on
kivaa kun on säpinää. Missä siis menee raja mukavan säpinän ja
ylivoimaisen kiireen välillä?

Jokainen asettaa rajat itse mutta on hyvä pysähtyä miettimään kiireen ja
hopun määrää aina silloin tällöin. Kysyä itseltään – Kuinka voin ja miltä
minusta tuntuu?
Ja se tärkein – Olenko onnellinen?
Elämämme on jatkuvaa tasapainoilua mutta kyllä se aina siitä suttaantuu
🙂

Kauneuden työkalupakkiin pysyvästi:
Riittävä uni ja lepo sekä pysähtyminen oman itsensä äärelle
keskustelemaan miten minä voin.

Riitta

Miniloma

Ai että, mitä sulosointuja! Meren kohina ja lintujen laulu nimittäin. Ne on niitä ääniä, joista haaveilee toimiston pöydän takana keskiviikkoisin keskellä päivää. Silloin ei sielu lepää.

Mutta nyt lepää. Suljen silmät ja haistan hiekan ja meren tuoksun. Ihan kohta siemaisen hiukan margaritaa jäähuuruisesta lasistani, jonka minulle toi luultavasti kaikkien maailman määritelmien mukainen adonis silitetyssä kauluspaidassaan, hihat juuri sopivan seksikkäästi käärittynä.

Istun rantakahvilassa ja katselen elämää täällä toisella puolella maailmaa. Vanha pariskunta on tullut päiväkahville. He jakavat croisanttinsa puoliksi. Lapsia juoksee rantahietikolla. Ihania lapsia, eivät kiukkuile yhtään. Ovat, kuin elokuvissa. Täydellisiä. Vai johtuisiko sittenkin siitä, että omat hermoni ovat täysin zen?

Voiko maailma ihan totta tuoksuakin paremmalta, kuin arkioloissa? Ja tuuli. Tuuli! Se on niin lämmin ja leppeä. Illaksi kuulemma viilenee, mutta se ei minua tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa. Illalla on illalla ja nyt on nyt. Nyt minulla on rauha, vapaus ja margarita. Täydellinen hetki täydellisessä maailmassa, ja siitä minä aion nauttia!

Tunnit kuluvat ja minä keskityn vain ympärilläni olevaan vaimeaan hälinään, rauhalliseen olooni ja kolmanteen margaritaani.

”No niin, valmista tuli!”

Miniloma tunnissa, pehmeät jalat ja kauniit varpaankynnet – worth every penny!

Ps. Riitta, erittäin hyvät popit.

Ensimmäinen kirjoitus hiljaisuuden rikkomiseksi

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tänne uudelle blogille ja tunnelmani ovat hyvin sekavat. Kun minulle tarjottiin tätä pestiä, ajattelin että nyt ei voida kyllä enempää ampua ohi maalista. Kauneudenhoito kun ei ole koskaan esittänyt mitenkään tärkeää roolia elämässäni. Mutta hetken asiaa mietittyäni tajusin että juuri siksihän minun täytyykin lähteä tähän mukaan.

Elämä on mielenkiintoisinta aina silloin kun poistuu omalta mukavuusalueeltaan. Juuri silloin kun sinulla ei ole harmainta hajua siitä kuinka suoriudut sinulle annetusta tehtävästä ja joudut oikeasti ajattelemaan jotain uutta asiaa syvällisesti, on sinulla mahdollisuus kehittyä ihmisenä aidosti ja vapautuneesti.

Juuri sen takia mukavuusalueelta ei koskaan pitäisi vain astua pois, vaan uuteen, kiusallisempaan, huomiseen pitäisi aina juosta pää edellä ja niin syvälle, että sieltä takaisin palaaminen vaatii muutakin kuin pikaista kompassiin nojailua.

Juuri sen takia minä olen täällä. Kirjoittamassa näitä ohuudessaan ontuvia lauseita, tässä sotkuisessa taiteilijakommuunissa, jota olen kaikkein heikoimpina hetkinäni alkanut kutsumaan kodiksi. Ja mitä muuta se olisi kuin mukavuusalueeltaan pois juoksemista? Silmät kiinni sukeltamista Mariaanien hautaan.

Ja kaikesta hyvän lisäksi minua hymyilyttää kun teen sen.

Sitä onko siinä mitään järkeä, voi jokainen miettiä henkilökohtaisesti itsekseen. Onneksi järki ei ole koskaan ollut ainut mahdollisuus onnen tavoitteluun. Se on ehkä ollut vain se helpoin.

Kauneuden työkalupakki on…

Niin mitä se on? Kun mietin mihin kategoriaan blogimme kuuluu, päädyin pohtimaan tarvitaanko kaikelle oma lokero? Asioille, ihmisille ja jopa elämälle. Entä jos emme jaottelisi asioita vaan ottaisimme ne vain vastaan? Tutustuisimme uusiin ihmisiin lokeroimatta heitä siihen tai tähän. Romahtaisimmeko täysin?

Katsoisimme taideteosta antaen sen vaikuttaa juuri niin, kuin se meihin vaikuttaa. Miettimättä onko tämä hyvää taidetta, jota naapurimme arvostaa. Yksinkertaisesti vain kokisimme jokaisen päivän ja vastaantulevan asiat suorittamatta yhtään mitään.

Kauneuden työkalupakkiin kuuluu eri päivinä eri asioita. Näkökulmat vaihtelevat ja vaikka kauneutta ja sen hoitoa käsittelemmekin kirjoitamme siitä, mikä meistä tuntuu tärkeälle juuri silloin ja siinä hetkessä.

Tervetuloa mukaan!